lauantai 21. marraskuuta 2015

Värjäystä

Värjäsin tässä paripäivää takaperin lankoja käsineitä varten.

Käytössäni oli peruskaava jota avuksi käyttäen laskin omat tarpeeni etikan, suolan ja värin määrälle. Työssä oli käytettävä korkeavartisia siivouskäsineitä.

Happovärillähän minun oli tarkoitus nuo värjäillä, mutta tulinkin käyttäneeksi reaktioväriä (jolla saa kirkaampia sävyjä) väripurkkien etiketit olivat saksan kielellä.

Ennen värjäystä vyyhdin langat.
Kasvivärjäyksen suoritin luokkalaiseni kanssa (autoin) teellä, hänen langoillaan.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Hame

Tein siis ruudullisesta vuorikankaasta  laskostetun hameen (: Peruskaavasta lähdettiin liikkelle ja sitä jouduttiin muokkailemaan jonkin verran. Hameesta tuli aika hyvän näköinen, vaikka laskoksia oli vaikea saada siinä pysymään.
Kuvaa tästä minulla ei ole saatavilla.

Mehiläisenkukka essut :3

Saimme tehdä essut myyntiin Sepänpajalle, mutta minä päätin ostaa ne itselleni. Kuvioiden teemana oli symmetrisyys.

Työvaiheista pääpiirteittäin:
Ensin suunniteltiin ja hiottiin kuviota lopulliseen muotoonsa. Se  jälkeen mietiskelin kankaan väriä. Valmistin siinä välillä valotus-seulan. Tein testi painoksia. Kuviot tehtiin käsinpainannalla. Tein kaavat ja leikkelin kankaat, lisäsin pari juttua (vinonauha ja napit) työn lopouvaiheessa. Tein pienen lasten essun ja myös aikuisten essun.