lauantai 1. lokakuuta 2016

Koulunpenkille takaisin

Nonnin elikkäs ensimmäinen jakso on nyt ollut jonkin aikaa takana päin 😊

Kyseiseen jaksoon sisältyi kankaan koulun avajaisiin työn suunnittelu, teemalla "valo & varjo"

Tein työni mallinuken päälle.

Ensimmäisenä työstin yläosaa, jossa on sisällä vuoriosa. Siihen olisin vielä voinut yrittää tehdä laskokset, mutta se olisi ollut hankalan puoleista.
Kangas jota siinä on käytetty on koulumme 'palalaarista'.  Saumuroin ja ompelin.

Toiseksi työstin alaosan, jossa on käytetty jätesäkkejä helmaksi.
Ompelin palasia yhteen. Rypytin myös jätesäkkejen yläreunat. Vyötärölle kiinnittäessä käytin apuna jesaria.
Ja vyönauha on paidasta jota en käyttänyt, kuten myös nappikin.

Tekotimantit muoviset on otettu vanhoista farkuista ja paidasta. Yläosan yläreunaan kiinnitin ne kuumaliimalla.


keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Viikko 7

Toppijakso on nyt kulunut päätökseensä.

Matkan aikana mukaan tarttui uusia ideoita, hyviä jutustelu hetkiä ihanien ihmisten kanssa. Myös erilaisia työtapoja pääsin kokeilemaan. Erilaisten myyntituotteiden teko oli mukavaa.

Mitään negatiivista tästä 7 viikosta ei ole jäänyt.

Ja kohti kesälomaa on suunta!  (:

torstai 19. toukokuuta 2016

Viikko 5

Tällä viikolla sain valmiiksi penaalin (ruskea) ja kännykkä pussi valmistuu tänään (tuo värikäs raidikas)
Opettelin tekemään napinläven.
Edelliseen päivitykseen en jaksanut selostaa tekotapoja, toivon että kuvat nyt riittävät.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Viikko 2

Olin edellisellä viikolla vain maanantaina töissä topissa :"D

Mutta valitsin kankaan paloja muutamiin toisiin patalappuihin

Loppuviikon olinkin sitten kipeänä ja toivon että loput muutamisen viikkoa menevät ilman sairastelua.

^^"