tiistai 25. elokuuta 2015

Korujen tekoa

Elikkäs olen saanut metalli puolella pajassa työskentelyni päätökseen. 

Kirjoitan päivityksen todella myöhässä kiireiden takia. 

Saimme vapaasti valita minkälaisia koruja teemme (kaulakoru, sormus yms) mikä oli mukavaa.   

Ensin päätin tehdä korvakorut kuparista. Sahasin palaset lehtisahalla irti kuparilevystä minkä jälkeen hioin palasien reunat viilalla. Tämän jälkeen työstin niistä kuperat ja tein kuviot pintaan. Sitten aloitin korvakorujen ketjujen teon. Kun sain kaikki lenkit väännettyä pihdeillä kohdilleen kiinnitin koru osat ja koukut.

Tein kaksi sormusta samalla kaavalla, elikkä sahaamalla tarvittavat kappaleet irti lehtisahalla. Hakkasin itse sormuksiin tulevat palat sormustinrautaa (?) vasten pyöreeseen muotoon vasaralla.  (Sahojen terät ovat niin ohuita että onnistuin kahtena ensimmäisenä päivänä katkaisemaan varmaankin 10 sellaista) mutta viimeisenä päivänä selvisin kahdella menetetyllä terällä.  

Tein pronssi sormukseen riipuksen samalla tavalla kuin tein kupari korvakorujen koru osat. Koristeen laitoin roikkumaan sormuksesta parilla lenkillä.

Toiseen sormukseen reitin koristeen pienellä porakoneella  ja ennen tätä hioin kappaleen. 

Sain tehtyä myös metalli laatan jonka voi ripustaa kaulaketjuksi, reitin levyn täyteen reikiä vaikka alun alkaen ei olisi pitänyt. 

Toiset korvikset olivat yksinkertaiset tehdä ja valmiiksi ne sain paljon vähemmällä työ määrällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti