torstai 17. syyskuuta 2015

Operaatio ihmisen koriste

Tälläinen oli ohjeistus siis meillä.

Työtä oli tosi mukava tehdä, vaikka välissä  jouduinkin keräilemään pudonneita helmiä pöydältä ja lattialta. Ompelukone yritti myös pistää vastaan mutta se vain lisäsi onnistumisen tunnetta, kun työ oli vihdoin saatu kasaan.

Ompelin ensin kangas-suikaleen (kaavoituksen ja kaavan leikkuun jälkeen tietysti) jonka käänsin, ja sisälle pujotin hieman tavallista kopiopaperia paksumpaa paperia. Tällä tavoin muoto saadaan paremmin pysymään. Sen jälkeen tarvitsi vain ommella käsin helmet ja risti kiinni.

En onnistunut löytämään korun kii nitykseen koululta mieluisaa nappia joten hoidan sen myöhemmin. Koru kiinnitetään kaulan ympärille. Tajusin vasta helmien kiinnittämisen jälkeen, että olisin voinut jättää säätövaraa pannan kireyden suhteen.

Lisään jossakin välissä kuvan missä sivuilla olevat helmet näkyvät. Ne ovat löyhemmillä kaarilla kaula korussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti